Ääni muodostuu värähtelevän ääni lähteen aiheuttamasta liikkeestä, joka väliaineen välityksellä päätyy korvaamme muuttuen sähkökemialliseksi toiminnaksi ja edelleen aivoissa äänen havainnoksi. Äänen kuulemiseen liittyy elämys ja esimerkiksi ihmisen korva kuulee äänen erilailla kuin viritysmittari.

Ihmiskorvalla kuultavat äänet ovat taajuudeltaan välillä 16...20 000 Hz. Tämä alue ei kuitenkaan ole tarkka vaan vaihtelee eri henkilöillä. Kuuloalueen alapuolella olevia värähtelyjä sanotaan infraääneksi ja kuuloalueen yläpuolella olevia korkeampia värähtelyjä ultraääneksi. Monet eläimet pystyvät sekä tuottamaan että havaitsemaan ultraääniä.

Ääni on fysikaalisesti ilmamassan liikettä ja tästä aiheutuvaa ilmanpaineen vaihtelua. Värähdysliike etenee aallonmuotoisena esimerkiksi ilmassa jolloin puhutaan ääniaalloista.

Kaikki äänet tuottavat myös korkeampia jaksolukuja, joita sanotaan yläsäveliksi. Nämä voivat olla perusääneen verrattuna eri voimakkuuksia ja muodostavat näin äänen luonteen ja sävyn.

Harmonikan ääni on haastava, koska yhdestä äänestä on kuultavissa ja helpohkosti mitattavissa yli 15 osasäveltä. Tämä ei ole ongelma kun painamme yhtä nappulaa ja soi vain yksi ääni ja sen yläsävelet. Kun painamme kahta näppäintä kuulemme jos suuren määrän yläsäveliä joiden keskinäisen harmonian aikaansaamiseksi on tehtävä kompromisseja. Vuosisatojen aikana asiaa on lähestytty eri viritysjärjestelmien avulla ja nykyinen tasavireinen viritysjärjestelmämme on todellinen kompromissi.

Tämä kuvassa on helposti nähtävissä harmonikan äänen rakenne. Perusäänen A kerrannaisia on paljon.

Ja kuinka paljon äänen rakenne muuttuukaan kun kieli + kielipenkki on vapaassa tilassa verrattuna tilanteeseen missä ne ovat harmonikan sisällä.

 

Tämä on yksi haasteista minkä harmonikka asettaa virittäjälle kunnollisen harmonian aikaansaamiseksi jotta soinnut olisivat mahdollisimman puhtaan ja basson ja diskantin välillä ei syntyisi ns kiertoilmiötä.